Kuu oli jo aloittanut vaitonaisen yövuoronsa. Ainoa työtoverini mulkoili puiden latvojen takaa minulle, mokomalle. En tahtoisi taaskaan mennä, valitin, mutta kuu rohkaisi kulkijaa: kohta olet jo takaisin, mene vain. Rytmikäs hengitys antoi valkoisia uhrilahjojaan taivaan valtiattarelle. Hiki kirvoitti ottamaan hatun pois, kostautui palelulla syksyn kirpeydessä. Sanaakaan sanomatta metsä väheni ja aukeus eneni. Tähyilyn tuloksena sain mökin näkyviini. Savupiippu tervehti vienolla savuvanalla ja lämmin tuike kosketti ikkunoista. Täytyi varoa kosteaa maata, joka pyrki seuraani. Savi piti pyyhkiä saappaista talvea vastaan sinnittelevään ruohoon. Ovi narahti auki koputukseen. Pulleat, kiiltävät posket ottivat vastaan öisen koputtelijan. Tavarat vaihdettiin, kiitokset sanottiin, tervetuloa taas ensi viikolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tämän alku aika loistava. Loppu yllätti. JJ
Lähetä kommentti